lauantai 7. tammikuuta 2023

Kassisen kontrolli

Kassinen kävi viikolla kontrolliverikokeessa tarkistuttamassa munuaistensa tilanteen. Munuaispaketti lähti alihankintaan ja tulokset eivät ole ehtineet vielä tulla. Henkilökunta pyysi ottamaan myös kilpirauhasarvot ja ne raportoitiin jo normaaleiksi.

Paikallinen täti on vangittu!

Kassisen automatka meni paremmin kuin yleensä: hän ei kakkinut koppaan! Sen sijaan hän huusi hirveästi ja jatkoi huutoaan vielä vastaanotollakin.

Verikoeoperaatiossa täti oli perinteiseen tapaan kiltti ja antoi lääkärin nätisti
piikittää. Punnituksessa hänen todettiin laihtuneen, minkä henkilökunta oli jo huomannutkin, mutta lääkäri ei ollut siitä huolissaan. Tätiä olisi vain suotavaa ruokkia enemmän sellaisella munuaisruualla, jota hän syö mielellään, jos ja kun tämänhetkinen valikoima ei oikein maistu.

Kotona odotti iso järkytys: kaksi remontti-ihmistä asenteli Kassisen kotiin jotain talojakamoa sähköt katki ja ulko-ovi levällään. Henkilökunnan ei-allekirjoittanut puoli oli piiloutunut Sepon kanssa makuuhuoneeseen, joten Kassinen joutui kylpyhuoneeseen. Siellä sitten istuttiin puolisen tuntia kännykän valossa ja kuunneltiin poraamista.

Täti syö. Kyllä maistui heti paremmin.

Karvainen herrasväki pidettiin perinteiseen tapaan erillään pari päivää. Seppo eleli makuuhuoneen yksiössä ja Kassinen sai mellastaa muussa asunnossa. 

Seppo on yleensä ylen onnellinen saadessaan nukkua henkilökunnan kanssa, vaan kun se nyt oli pakollista imeskeli hän häntäänsä ensimmäisenä yönä.

Erottaminen toimi muuten paitsi seuraavan päivänä asuntoon tuli käyttövesiputkiremontti-ihmisiä. Seppo oli edelleen alustavasti makuuhuoneessa ja Kassinen kylpyhuoneessa, mutta lopuksi putkia oli asenneltu kylppäriin asti. Onneksi henkilökunnan toinen puoli oli kotona ja siirsi Kassisen Sepon luo ja vahti heidän yhteiselonsa onnistumista.

Joo täti meni lääkäriin ja joku toinen tuli pois. En tykännyt. Ja sitten se seuraavana päivänä oli kuitenki minun yksiössä mutta samaan aikaan oli oven takana jotain pelottavaa niin en sitten jaksanut alkaa tappelemaan sen kanssa kun oli tärkeempää mietittävää. 

Kassinen ja Seppo olivat erotettuina kaksi yötä, jonka jälkeen Seppo ei enää vetänyt Kassisesta kierroksia ja he saattoivat olla samassa tilassa. Aina sama juttu.

Loppuun vielä kuva Kassisen ajellusta etujalasta.

14 kommenttia:

  1. Lääkäriä ja remonttimiehiä; kaikennäköistä! Mahtoi Sepollekin tulla jo tätiä ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä liikaa yhdelle päivälle. - Kassinen

      Seposta ei tiedä, ikävöikö Kassista ja tunnistaako sitten lopulta, vai saako aina uuden tädin... :'D

      Poista
  2. Johan on ollut heti alkuvuodesta sutinaa!
    Onneksi tätin kilppariarvot sentään olivat kohdillaan ja henkilökunnalla jo hyväksi rutiiniksi kasvaneet rutiinit kotiinpaluun tiimoilta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rutiinit olivat yllättävän onnistuneet, mitä nyt Seppo ei oikein arvostanutkaan yksiössään elelyä niin kuin henkilökunta oli ajatellut. :/

      Poista
  3. Vauhdikasta menoa teillä! mutta kylmähermoinen henkilökunta ohjaili asiat parhaaseen lopputulemaan - onnittelen!

    VastaaPoista
  4. Kyllä Seppo on omituinen joissain asioissa. Moittia on nyt paikallista tätiä! Toivottavasti tädin arvot ovat kunnossa ja jatkossa tarjolla on vain hyvää ruokaa. Eikä remonttimiehet aiheuta hännän imeskelyä tai vielä pahempia kriisejä herrasväessä tai palveluskunnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepon mielestä oli tuntematon epäpaikallinen täti tuo, joka tuli lääkäristä kotiin. Tai oikeastaan taisi muuttua tuntemattomaksi jo siinä vaiheessa, kun Kassista laitettiin koppaan, johon hän ei olisi halunnut ja hän maukui surkeasti ja karkasi ja Seppo juoksi jo silloin perään ja hyökkäsi kimppuun. Ehkä se oli se maukuna, mikä kuulosti niin oudolta, että piti mennä tappelemaan.

      Poista
  5. Huh huh, samana päivänä ell ja remppamiehet! Ei ollenkaan kissaystävällistä toimintaa. Onneksi selvisitte hyvin 😺

    VastaaPoista
  6. Kassisen etujalka on aika style. Kohta kaikki haluavat tuollaisen muotoilun koipeensa <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökunta ainakin haluaisi, jos ei olisi talvi ja kaikki koipikarvat tarpeellisia lämmittimiä. ;)

      Poista
  7. Kyllä teillä on hurja vuoden alku. Jos vuosi alkaa hurjasti niin se ei voi kuin parantua ajan mittaan. Tsemppiä sinne rempas keskelle.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toverit! Toivottavasti parantuu nopeasti ja remontti loppuisi. - Kassinen ja Seppo

      Poista