tiistai 23. toukokuuta 2023

Miniloma

Henkilökunnan allekirjoittanut puoli sai viettää viikonloppuna lyhyen yhden yön loman herra Pablon kanssa.

Kylläpä oli mukavaa.

Pienistä tuhruista ei välitetty vaan painettii vaan menemään. Kyllä se lika tippuu. Viimeistään sisälle sänkyyn.

Sähkölinjan alla oli kuumaa ja aurinkoista ja jännittäviä ötököitä

Toukohärkä on todella upea ilmestys, mahdollisesti jopa herra Pabloa komeampi. 

Lisäksi kolme pistiäistä kinasteli tästä hämähäkistä.

Heillä kaikilla tuntui olevan kiire pystyttää lastentarhaa. Henkilökunta ei kuitenkaan ehtinyt jäädä seuraamaan, kuka voitti, sillä herra Pablolla puolestaan oli kiire kotiin syömään iltaruokaa. 

Yö meni hyvin, mitä nyt herra Pablo haukkui unissaan. Hän varmaan uneksi oman henkilökuntansa paluusta ja iloisesta jälleennäkemisestä. 

Päivän ensimmäinen aamulenkki suuntautui maanottoalueelle, jossa kuultiin paljon pulinaa ja nähtiin teerien ja hirven jälkiä hiekassa.

Päivän toinen aamulenkki vei rantaan ja poluille.

Kuului paljon mielenkiintoisia ääniä.

Henkilökunta havaitsi peukaloisen. Herra Pablo ei oikein perustanut siitä.

Päivällä kelpasi nukkua ulkona auringossa omalla viltillä. Loma 5/5, henkilökunta suosittelee.

10 kommenttia:

  1. Loma ja minisellainenkin virkistää, varsinkin hra Pablon kaltaisen komistuksen kanssa, jotta jaksaa taas palvella kotiporukoita!

    VastaaPoista
  2. Viimeisessä kuvassa hra Pablokin on tyytyväisen näköinen. Nämä pikkulomat ovat varmaan tarpeen aina kun kotiporukat ovat erityisen vaikeita ;- /

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, hyvin vaikeaa on aina olla kotona jatkuvien vaatimusten kohteena. :/

      Poista
  3. Teillä oli oikein laatuaikaa Herra Pablon kanssa.

    VastaaPoista
  4. Mitä?! Täällä on koira! Nämä irtiotot tulevat aina jotenkin puun takaa, vaikka Don Pablo onkin jossain määrin jo tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on hyvä pyrkiä yllättämään lukijakunta!

      Poista
  5. Oi onpas ollut mukava loma, kaikille osapuolille! Herra Pablo on niin komea herra. Teillä on ollut paljon näkemistä ja kokemista lenkeillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On oikein mukavaa, kun joskus on tarjolla lenkkeilytettävä karvahenkilö, eikä vai jotain sohvalla lojuvia karvamatoja. :D

      Poista