keskiviikko 17. toukokuuta 2023

Seppovaiva

Äitienpäivänä Kassisella ja Sepolla kävi vieraita. Seppo elävöitti äitienpäivälounasta sekä seurustelemalla ruokapöydässä että käymällä hiekkalaatikolla ripuloimassa äänekkäästi. Sen jälkeen hänen olonsa on ollut vaihteleva.

Sunnuntain aikana Seppo tuotti paljon pieniä, löysiä läjiä. Maanantaina jatkui sama meininki, mutta uutena oireena ruokakaan ei oikein maistunut. Kypsennettyä broilerimössöä ja raksuja hän kuitenkin söi ja vettä hän onneksi kävi latkimassa runsaasti, joten henkilökunta oli varovaisen toiveikas. 

Maanantai-tiistaiyönä Seppo oksensi nestettä, mutta söi sitten kuitenkin vähän kypsää broilerimössöä, kun tarjottiin. Aamuyöllä hän söi ns. normaalin annoksen broilerimössöä mutta oksensi ruoat jonkin ajan päästä ulos. Ilmeisesti annos oli liian iso tyhjään mahaan.

Kissojen lääkekaapissa on ollut pariakin eri mahavaivalääkettä (nimenomaan Sepon) mutta ne olivat päässeet vanhenemaan, kun hetkeen ei ole käyttöä ollut. Potilas oli vaivoistaan huolimatta koko ajan pirteä ja iloinen, joten henkilökunta lähti ostamaan hänelle ensiapuruoaksi kanasuikaleita.

Ripuli-Sipulilla on sellainen ominaisuus, että joskus hän yrittää kakkia matolle, jos laatikolla käynti alkaa tehdä kipeää. Mahavaivan aikana hänet nostettiin kolmesti lattialta laatikkoon.

Hei ei saa nimitellä, takapuoli oli tautinen minulla.

Kanasuikaleet keitettiin kattilassa ja tarjoiltiin Sepolle pikkiriikkisinä annoksina runsaan keitinliemen kera. Tiis
tai-aamuna hän ehti syödä kolme pientä annosta ja ne pysyivät hyvin sisällä.

Potilaalle tarjoiltiin myös petiin. Potilas itse olisi toivonut teelusikallista suurempaa annoskokoa.

Tiistaina karvainen herrasväki oli vähän yli kuusi tuntia keskenään ja sinä aikana Sepon olo tuntui kohentuneen. Kotoa ei löytynyt oksennuksia eikä ripulia ja henkilökunnan palattua Seppo söi keitettyä kanaansa hyvällä ruokahalulla ja tiheällä ruokailuvälillä. 

Kanaa on vielä täksi päiväksi ja sitten Sepolle varmaan voi alkaa varovasti esitellä tavallista arkimenuuta. Toivottavasti mahavaiva olisi tältä erää ohi.

18 kommenttia:

  1. Epistä, sulle ei annettu mitään lääkettä! Tosin ei mullekaan ekana päivänä, mutta sitten emäntä alkaa kaivella kaappiaan. Tosin voi olla sekin etten mä kanasta tykkää.. Ja raksut ei oo kuulemma hyvää ripuliruokaa - Max (jota sanotaan silloin kakkapepuksi - EI saa nimitellä!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sais nimitellä niin! Ihmiset itse on sitä millä nimittelee! Lääke ei oo kivaa, paitsi ehkä voisin syödä jos on kamaan sekoitettu... -Seppo

      Poista
  2. Onko hlökunta nuukaillut ja ostanut halpa-pahoja kissanruokia!? Näin aiheuttaen korkea-arvoiselle kissahenkilölle mahavaivoja! Hävetkää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökunta puolustautuu että Sepon ruokavalio on pysynyt samanlaisena kuin ennenkin ja henkilön mahavaivat ovat mystisiä!

      (Varmaan on itse aiheuttanut ne syömällä pölyä ja kirjekuoria...)

      Poista
  3. Henkilökunta on toiminut oikein hyvin ja tarjoillut Sepolle vain parasta, koska Sepolla on superyliherkkä masu!

    VastaaPoista
  4. No voi ny massu. Massu on siitä hassu, että se on rikki välillä ja silloin peppu kärsii. Ja suu on siitä hassu, että jollei se saa herkkuja niin mieli kärsii. Ehkä massukin joskus...
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa filosofinen mietintä ja niin oikeassa! - Pepsi ja Max

      Poista
    2. Tosi filosofinen mietintä! Suun kärsimisestä henkilökunta on kuulemma eri mieltä mutta me ei. -Kassinen ja Seppo

      Poista
  5. Siivekkään kypsennetty kokoliha on parasta lääkettä ja maistuu aina. Kaupan grillattu broilerin koipi on yksi parhaita (ilman nahkaa toki).
    Inupect fortella on täällä satunnaiset ripuliläjät joskus hoidettu onnistuneesti. Menneisyydessä toki eräs bakteeriperäinen sitkeä masuvaiva vaati laboratoriotestit ja metronidazol-antilooppia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepolla ainakin kana olisi lääke jokaiseen vaivaan, jos henkilöä itseään on uskominen!

      Jaahas, toivottavasti ei tuollaisia antilooppeja tänne tarvittaisi. Vaikka ehkä sen näkee, jos Sepon tulevaisuudessa käyttäisi lääkärissä ihan vain näitä sekalaisia mahavaivoja selvittämässä...

      Poista
  6. Olet ihan hirmu suloinen tyhjän lautasen ääressä, Seppo <3 <3 Toivottavasti masu toimii nyt taas normaalisti. Oletko muuten aloittanut soittoharrastuksen, kun tassuissasi on tuollainen pilli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja oon täysin normaali. Just sain tavallista mössöä enkä enää kanaa, mut oli hyvää se mössökin. Henkilökunta oottaa että mitä minun maha sanoo nyt. Ja pilli on minun lelu, paras kaikista. En soita mutta laulan paljon ja kauniisti. - Seppo

      Poista
    2. Hyvä jos masu rauhoittui. Pyydäpä henkilökuntaa taltioimaan lauluasi, että voitaisiin täällä vastaanottimien äärellä kuunnella sinua <3 <3

      Poista
    3. Ihmisten vekottimet eivät jostain syystä saa taltioitua Seppojen ylimaallista laulua.

      Poista
  7. Aina välillä massu tanssii ripaskaa, näin se vaan on. Mullakin jopa joskus, vaikka yleensä toisin päin. Olgan kanssa olikin sitten toista… Inupektia voisi olla hyvä olla jemmassa, Olga söi sen murustettuna kämmeneltä, kun oli vähän herkkumuruja joukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitää katsoa tuota tuotetta, jos kerran noin maistuva on. :) Meillä on ollut Avital Floraa ja jotain maitohappobakteereita, mutta ne menevät vanhaksi hujauksessa...

      Poista
  8. Höh, ikävät masuvaivat. Mutta onneksi kotihoito tuotti tulosta!

    VastaaPoista