Sepon sairaskertomusta lisää muistiin ja selvennystä siihen.
Edellisestä postauksesta jäi pois, vaikka videoilts vähän ehkä näkyykin, että keskiviikkona illalla ja yöllä ja siitä eteenpäin Sepon kävelytyyli oli ontumisen lisäksi erikoisen näköistä: hän eteni selkä hieman köyryssä ja vain lyhyitä matkoja kerrallaan. Hänen vatsansa oli pullean ja pyöreän näköinen, mutta hän ei tunnustellessa aristanut sitä.
Eilen torstaina aamulla Seppo oli kipeämpi kuin aiemmin ja todella köyryselkäinen. Yöllä hänellä oli hyvin löysä maha, kuten jo edellisessä postauksessa kerrottiin, ja ripulia löytyi mm. sängystä, mutta aiemmilla levolac-yliannostuksilla hän ei ole koskaan ollut varsinaisesti kipeä. Nyt aamulla hän liikkui paikasta toiseen vauvalloisesti ontuen, meni sängyn alle ja myös makaamaan hiekkalaatikkoon surkean näköisenä. Ruoka ei maistunut, paitsi ahkerasti tyrkyttämällä suostui syömään.
Henkilökunnan allekirjoittanut puoli soitti eläinlääkäriin uudelleen heti sen auettua. Köyryssä kulkeminen ja ruokahaluttomuus vaikuttivat kipeältä mahalta, mutta mahakivun ei pitäisi johtua levolacista, vaikka sitä olisikin liikaa saanut. Seppo sai puhelimitse yhden vuorokauden annoksen lisää gabapentiiniä ja lisäksi kahden päivän annoksen cerenia-pahoinvointilääkettä, jonka pitäisi auttaa vatsavaivoihinkin. Metacamin antamista on jatkettava. Metacamia on sietänyt hyvin aiemmilla kerroilla ja gabapentiinin ei pitäisi aiheuttaa mahakipua.
Näytillä ei torstaina kuulemma kannattaisi käydä sen aiheuttaman lisästressin takia, mutta perjantaina heti aamusta soitto uudelleen, jos kuitenkin on aika varattava tai muuta ilmenee. Jotain opioidipohjaista kipulääkettä voisi periaatteessa eläinlääkärissä käydä pistättämässä, mutta ilmeisesti ei nyt, kun saa jo kahta muuta lääkettä.
Torstaina päivällä, henkilökunnan ei-allekirjoittaneen puolen vahtiessa, Seppo oli syönyt itse puoli lautasellista ruokaa. Hän oli käynyt pissillä ja kaivautunut nukkumaan peiton alle, jonne tarjoiltu metacam oli maistunut hyvin välipalana. Unien jälkeen hän oli neljän jälkeen syönyt taas gabapentiinin ruokaan sekoitettuna ja vähän innostunut räpeltämään lelua.
Henkilökunnan allekirjoittaneen puolen palatessa kotiin vastassa oli aamusta paljon piristynyt Seppo! Hän ontui selvästi vähemmän eikä kulkenut samalla tavalla köyristyneenä. Hän oli kiinnostunut ihmisistä ja tapahtumista. Hän halusi ruokaa ja söi sitä. Hän yritti kiivetä kiipeilypuuhun. Hän tuli syliin nukkumaan.
Piristymisestä johtuen hänelle ei annettukaan heti cereniaa. Onpahan tallessa vastaisuuden varalle.
![]() |
Puu piti kaataa, että Seppo ei satuta itseään yrittämällä liikaa. Niin pirteä hän oli! |
![]() |
Kassisen täti muuten nautti tästä virikkeestä. |
![]() |
Ehkä se elämä tästä voittaa. |
No onpa teillä ollut takkuisaa oloa kerrakseen. :o Jospa nyt viimein alkaisi helpottaa.
VastaaPoistaSeppo-rukan vastoinkäymiset, vielä moisen ison operaation päälle :/ mutta nyt näkyy valoa jo!
PoistaIhanaa että hyviäkin käänteitä on ollut! Sepon tarjoaman vuoristoradan mukana eletään <3
VastaaPoistaKiitos! <3 Seppo tarjoaa tänään vielä yhden päivityksen ja sitten toivottavasti siirrytään kohti tasaista arkea.
PoistaPuun kaato on nerokas idea, sillä piripöllyssä voi sattua ja tapahtua vaikka mitä.
VastaaPoistaToivottavasti viikonloppujen menee voinnissa nousujohtoisesti... <3
Kiitos ja kiitos! Toivotaan olon paranevan edelleen. <3
PoistaMulla kesti viimeksi hammaskivien putsauksen jälkeen 2 vrk:ta kunnes päässä alkoi jotain kulkemaan. Oliks sulla sama? - Max
VastaaPoistaJoo! Oli tosi hankala olo koko ajan, koski joka paikkaan. Mut nyt on parempi. En mee enää ikinä sinne, paitsi kuulemme pitää mennä jotain rokotusta varten vielä tänä vuonna. - Seppo
PoistaPuuinnovaatio syntyi, mistä saatte onnitella Seppoa, joka kärsi luomisen tuskan.
VastaaPoistaTaiteilijasielu. ;_;
Poista