Ylimääräinen päivitys muistiin ylimääräisen huolenaiheen takia.
Seppo alkoi eläinlääkärikäynnin jälkeen ontumaan oikeaa takajalkaansa. Jo illalla henkilökunta mietti, että hän tuli vähän niiaten alas tuolilta, vaikka oli jo muutoin hyvin liikkuva. Hän ei päässyt putoamaan mistään ja yölläkin hän kuului vain kävelevän ja lotraavan vedellä, eikä mitään epäilyttäviä mahdollisen tippumisen ääniä kuulunut. Aamulla hän kuitenkin ontui selvästi.
Alla muutama lyhyt video talteen.
Seppo ei tunnu mitenkään erityisesti aristavan jalan niveliä tai selkää, mitä henkilökunta koetti tunnustella. Hän syö hyvin, mutta on vaisun oloinen. Toki operaation aikana annetut lääkkeet ovat nyt menettäneet tehonsa, eli hänellä on varmasti suukin kipeä. Gabapentiiniä hän sai ensimmäisen kerran keskiviikkona aamulla kahdeksalta ja metacamia keskipäivän aikaan, mutta yhteisvaikutuksesta huolimatta hän ontui. Gabaa lisäksi neljältä ja yhdeltätoista yöllä.
Henkilökunta soitti eläinlääkäriin. Sieltä sanottiin, että syynä voi olla nukutuksessa annetut kaksi piikkiä, ja jalka voi olla arka ihan vain lihaksesta. Siinä on siis mustelma. Kipulääkkeitä on annettava ohjeen mukaan ja pidettävä jalka lämpimänä, ja jos lääkkeistä huolimatta ei enää varaa jalalle painoa, lopettaa syömisen tai ei pissi, niin pitää olla yhteydessä lääkäriin.
No, Seppo kyllä syö ja käyttää jalkaa. Pissi tuli ensimmäisen kerran yöllä operaation jälkeen ja toisen kerran noin 20 h myöhemmin eilen illalla, mutta nyt on pissinyt sitten jo yöllä uudelleen ja lisäksi juuri äsken klo 6 aamulla.
Kakkaakin tuli, ensin oli ilmeisesti ummetusvaikeuksia mutta levolac auttoi. Ja sitten oli liian löysä maha jo, kun henkilökunta huolissaan annosteli levolacia liikaa. Seppo antoi pyyhkiä pyllyn liian hyvin, eli lienee väsynyt ja kipeä, ja varmaan gabapentiinikin rauhoittaa.
Viime yön Seppo nukkui sängyssä, eli on siinä mielessä normaalimpi. Hänellä oli vaikeuksia hypätä sänkyyn.
Lääkäriin pitää kuitenkin soitella, sillä gabapentiiniä saatiin mukaan kuusi tablettia, ja ne loppuvat tänään. Pitää kysyä, voiko ontumiseen saada sitä lisää, vai olisiko joku muu valmiste hyvä, kun pelkkä metacam ei varmasti riitä.
Ai että ne teki tökkäsi sua piikillä liian kovaa. Auts. No onhan se kipeä. Mutta onni on että kyllä se paranee, kun maltat vain makoilla ja saat hyvää täysihoitoa eli ruokaa viereen ja hissipalvelu toimii tehokkaasti - Pepsi ja Max
VastaaPoistaNiin tökkivät ja vielä monta kertaa. Mutta on se nyt jo jalka parempi. Hissiin en oo päässyt kun en kuulemma pysy kiinnittyneenä. Pöh, pysyisin ihan hyvin. - Seppo
PoistaNo voi Sepporukkaa kun nyt elämä tökkii. :( Ei ihan kauhean pahalta onnahtelu noiden klippien perusteella näytä, että jospa vaan tosiaan olisi lihas hetken hellänä. Mut nyt on kyllä hyvä syy vaatia kaikki supererikoisherkut ja sylittelyrapsuttelut kärsimysten korvikkeeksi.
VastaaPoistaLihas se varmasti oli, nyt on parempi kävely jo. Paha kyllä monet herkut ovat kiellettyjä tai ainakaan eivät ilmeisesti maistu jauhoksi hierrettynä yhtä hyvältä...
PoistaLuultavasti on lihas vaan kipeänä, kun kuitenkin varaa jalalle. Nyt pitäisi siis lepäillä ja saada herkeämätöntä huolenpitoa.
VastaaPoistaKiitos <3 huolenpidosta jos on kiinni niin on heti kohta käsissä maailman tervein eläin. :D
PoistaOi ei 🙀 Hampaiden poisto on hurrrja juttu, kun jalkakin tulee kipeäksi. Toivottavasti tulet kuntoon hyvin pian!
VastaaPoista- Rokkimimmit -
Kiitti! Maha oli kans kipeä muuten. Tuleekohan teilläkin joka paikka kipeäksi, ei kannata ehkö mennä sinne lääkäriin ens viikolla. - Seppo
PoistaSeuraako hän noin kiltisti kävelyttäjää? *o*
VastaaPoistaJoskus. :O
PoistaVoi ei!
VastaaPoistaOperaation jälkeiset komplikaatiot eivät koskaan ole kivoja.
Jää seuraamaan toipumista..
Niin eivät. :( Ensin on iso operaatio ja sitten vielä monta monituista vaivaa sen perään... Onneksi nyt ollaan voiton puolella, ilmeisesti!
Poista