sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Feliway

Joulukuun puolivälissä seinään laitettu Feliway-feromonivalmiste loppui pari päivää sitten. Henkilökunnasta tuntuu, että se kesti pari päivää luvattua vähemmän, mikä ei haittaa, sillä mitään oleellista vaikutusta ei huomattu.

Feliwayn toivottiin vähentävän Karvanaaman äksyilyä. Hän käyttäytyi ja käyttäytyy välillä todella rumasti Kassista kohtaan, sähisee ja lyö tassulla, etenkin ollessaan nälkäinen tai muuten ärsyyntynyt. Koska Feliway ei auttanut yhtään, on varmaan hyväksyttävä, että äksyily on vain osa Karvanaaman perusluonnetta.

Karvanaaman aloittaessa äksyilyn Kassinen yleensä väistää tai ei välitä siitä, mutta joskus hän pysyy paikallaan ja antaa takaisin. Tämä on uutta, ja tällöin tapahtuvassa yhteenotossa Kassinen tuntuu aina voittavan, onhan hän kilon Karvanaamaa painavampi. Henkilökunnan mielestä kyseessä ei ole leikkitappelu, mutta ei toisaalta mitään tappomeininkikään. 

Keskeyttämään yritetään mennä aina, jos tappelun äänimaailma alkaa kuulostaa pahalta, etteivät kissat riko välejään. Väliintulossa toinen tappelupukari kannetaan muualle tai otetaan syliin rauhoittumaan, tai molempia häiritään viereen heitellyillä leluilla tai herkkupurkin ravistelulla keittiössä.


Jostain kumman syystä onnistuneita yhteiskuvia on kovin vähän.

Suurimman osan ajasta kissat tulevat kuitenkin toimeen keskenään. Karvoja lennättävän yhteenotonkin jälkeen he rientävät nopeasti odottamaan herkkuja melkein vierekkäin istuen, mikä on aina huojentavaa nähdäErityisen hyvin heillä menee koiravieraiden kyläilyn aikana tai sen jälkeen: yhteinen vihollinen yhdistää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti