maanantai 4. tammikuuta 2016

Lisää koiravieraita

Karvanaaman ja Kassisen luona on säännöllisen epäsäännöllisesti vieraillut dalmatialainen nuoriherra Pablo. Pablo haluaisi aina tutustua kissoihin, mutta kissat eivät koskaan halua tutustua häneen. Yleensä Karvanaama ja Kassinen menevät piiloon Pablon tullessa, Karvanaama keittiön hyllyn päälle ja Kassinen olohuoneen sohvan alle, ja näistä paikoista he sitten kyyläävät vierasta epäluuloisesti.

Pablon viime vierailulla muutama päivä sitten sattui kuitenkin niin, että Karvanaama kieltäytyi piiloutumasta. Hän kokeili uutta strategiaa, puolusti asemiaan keittiössä ja hyökkäsi Pablo-raukan kimppuun. Verta ei onneksi vuodatettu sillä Pablo pelästyi ja väisti, Karvanaama kiidätettiin olohuoneeseen Kassisen seuraksi ja ovi laitettiin kiinni. Olohuoneen ovi on suurimmaksi osaksi lasia, jonka läpi Karvanaama tuijotti Pabloa pahasti loppuvierailun ajan.

Eilen Karvanaamalla ja Kassisella kävi uusi koiravieras, ranskanbulldoggi Aischa (älypelin oikea omistaja). Hän on tottunut kissoihin, mutta kissat laitettiin silti varmuuden vuoksi heti olohuoneeseen oven taakse, ettei Karvanaama revi vieraalta nenää poskelle. Parin vierailutunnin aikana Karvanaama tuijotti vähän väliä lasin läpi, ja Aischa tuijotti takaisin. Välillä ovea raotettiin.

Aluksi turvallinen välimatka.
Kaksi laseroijaa.

Aischa käyttäytyi koko ajan nätisti ja Karvanaama antoi hänen tulla todella lähelle. Lopulta Aischa istuutui aivan oven viereen.

Karvanaama katselee jo keittiön suuntaan, alkaisi olla ruoka-aika. Jos tuo kummallinen tyyppi nyt vain lähtisi.

Yllättäen Karvanaama kyllästyi katselemiseen ja hiippaili pois olohuoneesta aivan vieraan nenän edestä. Aischa hillitsi itsensä, odotteli hetken ja käveli sitten kiitettävän hitaasti perässä. Lopulta Karvanaama päätyi keittiön ikkunalaudalle ja Aischa sen alle. Jostain syystä Karvanaamaa näytti hirvittävän tämä sijoittelu enemmän kuin yhdessä lattiatasossa oleminen.

Pakko pörhistellä nyt.

Kassinen ei ottanut vieraaseen mitään kontaktia, mutta eipä hän koko aikaa aivan piilossakaan ollut. Karvanaama puolestaan yllätti positiivisesti rohkeudellaan (ja väkivallattomuudellaan).

Kaiken kaikkiaan vierailu oli henkilökunnan mielestä menestys! Uusintaa odottaen.


Kuvista taas kiitos Marille. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti