keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Nukkumatit

Elämä on alkanut asettua uomiinsa Kassisen ja Sepon valtakunnassa. Tämä elämä koostuu leikkimisestä, syömisestä, hulluttelusta, rallittelusta, painiotteluista, kehräämisestä, tutkimisesta ja tietenkin nukkumisesta.

Seppo on tottunut päivisin nukkumaan enimmäkseen kiipeilypuun yläpesässä. Sinne hän pienenä ja keveänä kiipeää helposti, ja alaskin hän tulee ripeästi runkoa myöten. Yläpesästä näkee kätevästi koko olohuoneen ja eteiseen ulko-ovelle asti. Keittiöön ei näe mutta äänet kantautuvat helposti, joten jaossa oleva ruoka ei jää Sepolta huomaamatta.


Henkilökunta kurkottaa ottamaan kuvaa, Seppo ei arvosta leijuvaa kameraa.

Muitakin nukkumapaikkoja Sepolla toki on. Päivisin hän nukkuu sylissä niin paljon kuin mahdollista ja öisinkin hän haluaa läheisyyttä. Hän tulee makuuhuoneeseen ja änkeää henkilökunnan väliin. Henkilökunnan uni on kuitenkin hyvin katkonaista, kun saa pelätä koko ajan Seppo-raukan litistämistä. Sepon nukkuessa jalkopäässä tätä ongelmaa ei ole, mutta välillä hän härkkii henkilökunnan varpaita. 

Onnistuneempien öiden toivossa Seppoa on yritetty kärsivällisesti nostella nukkumaan yöpöydällä olevaan koriin. Viimeisenä kahtena yönä hän onkin
viettänyt siellä suurimman osan ajasta, joten ehkä tämä tästä. 


Nojatuolissa voi ensin leikkiä ja sitten torkkua.

Erinomainen auringonläikkä.


Kassinen nukkuu missä milloinkin. Olohuoneessa kirjahyllyjen päällä, jonne Seppo ei pääse, olohuoneen matolla ja vierassängyllä, makuuhuoneessa ikkunalaudalla ja niin edespäin. Hänelle ei tunnu olevan suurta väliä, mihin päänsä kallistaa, kunhan saa nukkua rauhassa. Turha sanoakaan, että Sepon kanssa tämä ei aina onnistu... 


Kassisen tämän hetken suosikkitorkkupaikka on pieni laatikko. Tai eihän tämä ole pieni vaan juuri sopivan kokoinen unilaatikko! Ei ole ollenkaan pieni, Kassista ärsyttävät moiset vihjailut. Aivan mittojen mukaan on tehty. 

Typerä Seppo tuli häiritsemään nukkujaa.

Seuraa raivokas kamppailu laatikon herruudesta.

Joskus on kyllä niin rauhallista, että sankarit pystyvät nukkumaan jopa suurin piirtein samassa paikassa.


Lakananvaihtopäivässä on sitä jotain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti