Valjastelun vaikeudesta

Kassinen ei ole vieläkään päässyt ulos, eikä hän näillä näkyminen ihan pian sinne pääsekään. Projekti on kohdannut sekä odotettavissa olevia että käsittämättömiä ongelmia.

Valjastelukuvia ei yllättäen ole, joten kuvitamme tekstin Kassisen kadehdittavan ihastuttavalla pärstävärkillä.

Ensinnäkin valjaat. Vaikka Vänttiset ovat paremmat kuin aiemmin kokeillut valjasmallit, eivät ne Kassisesta kuitenkaan ole hyvät. Alussa hän suostui niillä kävelemään muutaman metrinkin ja oli parvekkeella ihan tyytyväisenä, mutta nykyään hän romahtaa melkein heti valjaat niskaan saatuaan. Mitä ihmettä täällä tapahtuu?

Onneksi hänestä saa joitain oikeastikin kauniita kuvia.

Toiseksi ulos pääseminen. Samassa rappukäytävässä asuu ainakin yksi koira, joten henkilökunnan mielestä Kassisen pitäisi ehdottomasti mennä ulos kantokopassa. Koppamatkustusharjoittelu kohtasi kuitenkin suuria vaikeuksia nimenomaan rappuunsiirtymisvaiheessa ja henkilökunta kokeili muitakin ulospääsytapoja.

1. Kassisen käyttäminen rapussa turvallisesti sylissä. Juonipaljastus: rimpuilu alkaa heti nenän ollessa oven ulkopuolella.

2. Kassisen päästäminen ovesta ulos valjaissa omat tassut allaan. Toinen juonipaljastus: hän ei yhdeksässä tapauksessa kymmenestä uskalla mennä rappuun. 

Kauneus on tietysti katsojan silmässä.

Tai sitten kauneus on Kassisen silmissä?

Kolmanneksi Seppo. Kun Kassinen olisi menossa rappuun tutkimusretkelle omasta halustaan (ulkoiluyritys 10/10), hän on kovin hidas. Oven pitäisi hänen mielestään olla auki monta minuuttia, että hän saisi rauhassa miettiä, uskaltaako mennä vai eikö, ja vielä hitaammin toteuttaa siirtymän käytävään. Tämä ei ole mahdollista enää, kun täällä asuu eräs nopea Seppo, joka vilahtaa ulos sekunneissa. Sepon voi tietysti sulkea kylpyhuoneeseen hetkeksi, mutta silloin Kassinen kuuntelee sieltä kantautuvia epätoivoisia rapisteluja ja päättää, että tilanteessa on jotain epäilyttävää, jolloin ulos ei tietenkään voi mennä.

Hän on niin huolissaan kaikesta.

Neljänneksi valjaat. Taas. Kassinen pääsee niistä nimittäin irti. Hän asettuu etupää kohti hihnasta pitelijää, nousee takajaloilleen, pistää etujalat suoriksi eteensä ja vetää pään taakse. Plops vain ja hän on taas vapaa. Onneksi tämä taidonnäyte havaittiin olohuoneessa eikä ulkona.

Minä olen niin taitava. Ja kaunis. En näytä koskaan typerältä.

Palaamme ulkoiluasiaan varmaan sitten, kun Kassinen täyttää viisitoista ja on niin kuuro, ettei säikähtele maailman ääniä, ja niin raihnainen, ettei noin vain kiemurtele ulos valjaista. Mikäpä kiire tässä on.

P.S. Kassinenhan on tosiaan ollut ensimmäisellä omistajallaan vapaasti ulkoileva. Ei ikinä uskoisi.