maanantai 27. marraskuuta 2017

Hurina-Seppo

Sepolla on tapana kehrätä kovalla äänellä, kun hän näkee jotain, mistä hän pitää tai mitä hän haluaa. Hän hurisee omalle ruoalleen, Kassisen ruoalle ja henkilökunnan ruoalle. Hän hurisee Kassisen silittämiselle ja sille, kun henkilökunnan toinen puoli kampaa toisen puolen hiuksia. Tilanteesta riippuen hän tulee joko aivan viereen tai istuu kauempana, katsellen ja huristen.

Seuraavaan lyhytelokuvaan (1 min 30 s) on saatu taltioitua Sepon hurinaa, kun hän katselee keitettyjen perunoiden kuorimista. Hän saa tutustua ensin perunaan ja sitten perunan kuoreen, joka ei valitettavasti vastannutkaan kuvitelmia.

Henkilökunta pahoittelee videon ääniraitaa: äänen kannattaa olla aika kovalla videon alkupuolella, että hurina kuuluisi hyvin, mutta neljänkymmenen sekunnin kohdalla kuuluu puhetta ja kattiloiden kolinaa. Kääntäkää volyymit vähän pienemmälle sitä ennen.




10 kommenttia:

  1. Huriseva kisu on iiiihana! Zetorilta ei tarvi tilata, mutta Ilona on ilmaisussaan valikoivampi. Ilona kehrää melkein ainoastaan leipuroidessaan. Joskus oikein hyvällä tuulella ollessa saattaa irrota muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Jännä kyllä miten toiset säästelee ääntä ja toiset ei. :D

      Meilläkin Kassinen kehrää vain ollessaan oikeasti onnellinen ja Seppo näin sitten manipuloi ja yrittää hurinalla saada vaikka mitä. :D

      Poista
  2. Mikä traktorin hurina vaikket Seppo Zetor olekaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo tarvitsisi kyllä myös traktoriaiheisen toisen nimen.

      ...Seppo Massey Ferguson 590 Turbo.

      Poista
  3. HurrrrrKurrrrHurrrr ❤️ Melkoisen konsertin yksi peruna saa aikaan!
    Meidän hurinamestari on Sofi, mutta kyllä Olgaltakin irtoo 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perunakonsertti joo, jollain tavalla säälittävää. :D Hurinoitsijoita riittää jokaisessa kissakoissa, hyvä niin. <3

      Poista