maanantai 13. marraskuuta 2017

Joulukuu 2018, harjoitus IV

Harjoiteltiinpa taas kerran joulukalenterikuvauksia.

Jostain syystä pöydällä pysymisen kanssa oli suuria vaikeuksia.

kiitti mulle riitti tv seppo

Kassisenkaan mielipide kuvauksista ei ollut mitenkään mairitteleva.

Ja kamerakin tarkensi seinään. Ei tästä taida tulla mitään.

Ulkona on lintuja, ooh.

Linnut on parasta.
 
Kuvaukset eivät nyt oikein kiinnostaisi, ei vaikka henkilökunta heiluttelee sulkalelua ihan hulluna.

Muutama lisäkuva kuitenkin vielä otettiin, vaikka etenkin Kassinen alkoi väsymään puuhaan.

Raksuja näkyvissä ohoi.

Raksujen ja sulan voimin saatiin Seposta irti vielä muutama hyvä ilme.

Valitettavasti Kassinen näyttää vihaiselta rupikonnalta.

Satsin onnistunein otos on tässä. Kalenterikuva on löytynyt!

Eikun hetkinen, kalenteriin sai laittaa monta kuvaa. Miten olisi lisäkuva Sepon selästä?

Tahi Kassisen takapuolesta? 

P.S. Miltä blogin uusi ulkoasu näyttää? Henkilökunta kulutti siihen noin viisi tuntia ja miettii että miksi oi miksi ollaan osallistumassa kalenteriin kun kerran melko yksinkertainenkin visuaalinen suunnittelu on niin vaikeaa. 

21 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! Ihminen on siellä liian kriittinen, sillä kalenteri tulee vain meidän samojen lukijoiden iloksi (ainakin melkein). Kyllä tuota sopii katsella sitten joulukuussa ensi vuonna (sinne onkin piiiitkä aika) :=

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen on ehkä lopultakin tyytyväinen näihin (kun tuntuu että ei ehdi enää kuvata niin on pakko olla). :D Näistä saadaan jonkinlainen kokonaisuus aikaan. :)

      Poista
  2. Tuo onnistunein otos on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja blogin uusi ulkoasu myös! :)

      Poista
    2. Hahhaa, kiitos! Ei siihen tarvittukaan kuin noin 150 kuvaa että yksi tarpeeksi onnistunut yhteispotretti tuli. :D

      Poista
  3. Onnistunut otoshan on onnistunut :) Vaikka mallit eivät ihan katsokaan kameraan niin poseeraavat kuitenkin tosi nätisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Kameraan katsomista muutoin onnistuneessa kuvassa olisi pitänyt odottaa varmaan vielä seuraavan kuukauden ajan, niin oli pakko tyytyä tähän. ja onneksi muutoin poseeraavat nätisti. :P

      Poista
  4. 150 kuvaa, joista yksi onnistuu, on ihan normaalia. :D Ja miten onnistuikin, tuohan on ihan täydellinen!! <3 Vähän hihittelin vihainen rupikonna -tekstille.. Niin nätisti vierekkäin nöpöttävät kuvissa ^.^ (Ja uudistunut ulkoasukin on hieno!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nätisti ovat vierekkäin kyllä, ja se vaati aika paljon nameja, rutkasti sulan heiluttelua ja jonkin verran pöydän alle karanneiden yksilöiden nostelua ylös ja olohuoneeseen paenneiden yksilöiden hakemista takaisin paikalle. :P

      Kassinen on vähän sitä mieltä, että voin olla kuvassa mutten kyllä varmasti näytä iloiselta. :D

      Poista
  5. Nuohan onnistuivat yllättävän hyvin! Uskomattoman hyvin pysyivät vierekkäin ja paikoillaan :O Harvinaista! Hieno kuva tuo valittu :)

    Uusi ulkoasu on hieno! :) Pitäisi kanssa itse tehdä uusi banneri, mutta kun viime aikoina on ollut niin kamalan vähän aikaa blogielämälle... Ja juurikin niin, pienissäkin jutuissa menee monta tuntia. En tiedä olisinko selvinnyt muutoksista 5 tunnissa :D Nämä tietotekniset jutut kun eivät ole sitä ihan ominta alaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bannerin tekeminen tuntui kyllä aika hankalalta ja vei tosi paljon aikaa! Mutta ehkä se sitten nopeutuisi, kunhan homman oppisi...

      Vielä hankalampaa oli oikeastaan muokata blogin ulkoasua: yhä jäi hämäräksi, että mistä tämän "tekstiä sisältävän osan" ja "ihan ulkoisimman osan" välisen osan väriä muokataan. Siis tuo osa, jossa on tunnisteet ja linkit muihin blogeihin ja muut, ja joka nyt on omituisen, öö, vaaleanpunainen. Miten sen saisi eriväriseksi? :D

      Poista
  6. Mä kyllä nostan hattua siitä, että teillä kumminkin yritettiin noita kuvia kovasti ottaa :D
    Mä en saisi varmaan yhtään kuvaa. Varsinkaan koko jengistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, kiitos. :D Harjoitus tekee mestarin, tai ainakin parantaa tasoa ees vähän. Kaksi kissaa vielä onnistuu, mutta useampaa käsiteltäessä voisi vain photoshop auttaa. :P

      Poista
  7. Hihihii ja silleen, ihan parhaat kuvat parhaista kateista taas! Ihminen voisi tehdä Kassisesta ja Seposta ihan oman kalenterin, heti oitis ostaisin.
    Parhaat kuvat olivat 3, 4, 5, 7 ja 9 sekä 12 (rupikonna-Kassinen) ja kyllä myös 2 viimeistä kuvaa. KIITOS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kassinen ja Seppo eivät varmaanaan koskaan pääse ikiomaan kalenteriin; kaikki osapuolet kärsisivät hermoromahduksen, kun kerran yhdenkin kuukauden kuvaaminen oli näin työlästä. :D

      Rupikonna-Kassinen miellyttää myös henkilökuntaa, varsinkin kun Seppo on söpönä vastapainona kuvassa. :D

      Poista
    2. Voi, blogissahan on jo valmiita kuvia vaikka kuinka! Se Batman-kuva ja häntäpesun kärsinyt "Hajaantukaa"-Seppo ja näitäkin kalenteriotoksia voisi käyttää.
      Blogin ulkoasu on miusta ihan hyvä ja kiva - tärkeintä kuiteskin ovat K&S-kuvat ja hauskat tekstit.
      Se on surun päivä, jos joskus tämän blogin lopetatte. Onneksi palveluskunta on nuorta ...

      Poista
    3. Ei olla ihan vähällä lopettamassa, ei huolta! Ehkä joskus postaustahti harvenee tai kuva-aiheet alkavat olla pääsääntöisesti nukkuvaa karvaporukkaa tai jotain, mutta ei kai sitä nyt lopettaa voi. :)

      Poista
  8. Haha "Linnut on parasta" = repeemys! Mut hei, löytyihän se THE kuva.

    Silloin kun Ilona oli rekkujen kalenterissa, meil ei ollut hätäpäivää kuvasta. Taru oli nimittäin ottanut sen jo kuukausia aiemmin, me vain lähetettiin se :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, olisi pitänyt tännekin hankkia ulkopuolinen kuvaaja! Olisi itse voinut vain seurata sivussa, kun joku toinen temppuilee epätoivoisesti kuvauspuuhissa. :D

      Poista
  9. Kaunis uusi ulkoasu! :) Pitäisi itsekin saada aikaiseksi tehdä uusi, mutta kun banneriinkin meni about 2 vuotta suunnittelusta toteutukseen...

    Upeita kuvia ja todella hieno tuo kalenterikuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelut vievät aikaa! Ja ainakin tuollaisen teidänlaisen hienon bannerin suunnittelu. :)

      Parempi vain istua alas ja olla silleen "nyt kuulkaas tehdään kerralla banneri, tuli mitä tuli, kissat pois häiriköimästä." :'D

      Poista