torstai 28. joulukuuta 2017

Kinkkunuoliainen ja muita joulueläimiä

Joulu oli ja meni. Henkilökunta vietti sitä eri paikoissa, kuten yleensäkin, mutta Kassinen ja Seppo saivat sentään nauttia toistensa seurasta.

Onneksi henkilökunnan toiselle osapuolelle heille tuli myös jouluvieras, että he eivät joutuneet juhlimaan vain puolikkaan henkilökunnan kanssa. Olisi palvelun taso kärsinyt.

Jouluvieras tarkoittaa sitä, että Kassinen joutuu nukkumaan yönsä vierassängyn sijaan korissa. Hän kestää urheasti tämän haitan, sillä vieras tarkoittaa myös suurta määrä lisäleikitystä, kehumista, silitystä ja ihailua.

Ja herkkuja! Kassinen oli saanut joulupöydästä savulohta, jonka jälkeen hän oli itsenäisesti noussut pöydälle ja mennyt nuolemaan kinkkua.

Hyvä joulu.

Kaikista joulua edeltävistä ja joulunaikaisista tuhmailuista huolimatta Kassinen ja Seppo saivat lahjojakin! Eivät henkilökunnalta, mutta onneksi sentään muilta ihmisiltä, jotka arvostavat heitä enemmän. Näistä hiirulaisista kaksi on jo mennyt leikkeihin.

Lisäksi he saivat pitkäkarvaisen hiiren, joka oli niin suosittu, että sen kuvaaminen oli mahdotonta.

Allekirjoittanut muuten vietti joulunsa samassa paikassa kuin hieno herra Pablo. Hän oli valitettavasti allapäin koko joulun, sillä pari päivää ennen aattoa hän joutui terveyssyistä jättämään, ööh, kulkusensa eläinlääkärille ja pitämään sitten nuolemisenestopukua.

Raukkaparka, huono joulu oli. 

16 kommenttia:

  1. Vieraiden edestä kannattaa antaa kyllä myönnytyksiä! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä, pieniä myönnytyksiä. Muuallakin voi näköjään nukkua yönsä, kun päivällä pääsee sänkyyn yhä. - Kassinen

      Poista
  2. Kassinen on hyvän kauppiaan tavoin saanut myönnytyksilleen mainiosti katetta! Kiltteyden vaihtokurssi tuhmailuun vain on jyrkempi kuin monikaan tonttu osaa aavistaa. Joulu on kannattavaa, pidetään toistekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on todettu ainakin suurimmaksi osaksi kannattavaksi, vaikkakin eräiden tahojen väittämä ehdoton kiltteysvaatimus on aika paksua. Tulihan noita lahjoja, vaikkei kukaan superkiltti ollutkaan.

      Poista
  3. Voi Pablo, välillä on huonompiakin jouluja!

    Kisuille *tassut*! Hienosti hoidettu vieraat ja leikit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä hoidetaan. Hoidettais Pabloakin jos tulisi kylään, unohtuisi apeus. - Seppo

      Poista
  4. Huushollistanne löytyy kaikenlaisia kiinnostavia luontokappaleita, kuten em. kinkkunuoliainen ja seppohärkki, mitä vielä onkaan kätkettynä kaappeihin??
    Kassinen, sinä oot aivan ihana!
    Seppo, sinä olet hyvin valokuvauksellinen!
    Ja voi Pablo-raasua! Ei enää soi jingle bells ja tuo kondomipuku on aivan kaamea. Kyllä on taas kaltoinkohdeltu eläinpoloa, on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa löytyä vielä olio jos toinenkin, ihanuus- ja valokuvauksellisuuseläinten lisäksi. :)

      Pablo oli surkea pukunsa kanssa, mutta vielä surkeampi olisi ollut lautasantennin kokoisen kaulurin kanssa. Niin että pukuhan oli tavallaan sellainen hyvä joululahja?

      Poista
    2. No jaa, tuolleen sanoivat ne mummit ja tädit, jotka antoivat joululahjaksi sellaisia vaaleanpunaisia (laimean) kerrastoja, joiden alushousuissa oli puntit eli lahkeet ... ei siis lohduttanut yhtään, ei yhtään.

      Poista
  5. Voi vitsi noita Sepon jätti silmiä! Valtavat! :DD Pablo-ressukalle tuli sitten vähän surkeampi joulu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä pitää katsoa tarkemmin, sanoo Seppo!!! :D
      Pablo oli niin suruinen kyllä koko joulun, mutta onneksi paranee jo hyvää vauhtia. ^^

      Poista
  6. Kori näyttää oiken sopivalta nukkupaikalta sekin, just kissanmuotoinen ja -kokoinen.
    Pablon ilme on kyllä niin surkea, mutta kyllä se iloksi muuttuu muutaman päivän päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kori on kyllä mielenkiintoinen tapaus, välillä siitä on oikein kilpailua ja välillä sitten on molempien hyljeksimä, kunnes siirtyy uuteen paikkaan. :)

      Poista
    2. Kassisen suosiossa kori on ollut monesti aiemminkin, kuten tästä ikivanhasta postauksesta voi nähdä:

      http://karvajakassi.blogspot.fi/2015/11/kissakuvia.html

      Poista
  7. Kuulostaa oikein erinomaiselta joululta! Paitsi Pablo-paralle. :'D Vaikka varmaan myöhemmin ehkä herra itsekin huomaa, että hyvä lahja se olikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Pablon onneksi tällaisia jouluja voi tulla vain yksi, ellei hän sitten onnistu kasvattamaan toista kulkusparia. :'D

      Poista