maanantai 11. joulukuuta 2017

Nuoliainen

Heinäkuun 10 faktaa -haasteessa kerrottiin Kassisen joskus nuoleskelevan ympäristöään, kun hän odottaa ruokaa. Hän tekee sitä yhä ja se tuntuu vain lisääntyneen, sillä se on henkilökunnasta niin ärsyttävää, että nuolemalla saa ruokaa nopeammin kuin vain puskemalla tai tuijottamalla.

Yletön nuoleminenhan saattaa johtua närästyksestäkin, mutta Kassisen tapauksessa se ei tunnu todennäköiseltä. Korkeintaan se on jonkinlainen virhetoiminto ruokaa odotellessa. 

Eräänä aamuna Kassinen tuli taas keittiöön vaatimaa ruokaa. Yleensä kissojen aamiaisaika on viiden maissa, mutta nyt hän tuli heti neljän jälkeen. Tuijotti hetken allekirjoittanutta aamukahvilla ja meni sitten nuolemaan hellaa.

Jumalauta, ajatteli allekirjoittanut. Jos täällä kerran asuu tuollainen nuoliainen niin... 


Kaapissa oli tällaista ruokaa. Nuoliainen pitää siitä. Rasia on matala ja siihen ei tule teräviä reunoja avattaessa.

Nuoliainen saa nyt ihan luvan kanssa nuolla.

Nuoliainen teki kovasti töitä ja sai lopulta ravintopartikkeleita irtoamaan. Ruokailuun kului pitkä aika. Hyvä.

Nuoliainen tulee aina silloin tällöin saamaan ruokansa näin. Jos vaikka ympäristön nuoleskelu vähenisi. Ja vaikkei vähenisikään niin onpahan edes vähän aktivoivaa tämä ruokailu.

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Oli hyvä idea myös Kassisen mielestä, ruoka tuli ekstranopeasti kun kukaan ei sitä jäänyt rasiasta kaivamaan ja pilkkomaan. :P

      Poista
  2. Kyllä tuosta karhealla kielellä ravintoa irtoaa! Hyvä keksintö 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin irtoaa, ainakin yhdelle Kassiselle riittävästi, että elää muutaman tunnin seuraavaa ruokaa odotellessa :D

      Poista
  3. Hyvä idea! :) Pitää kokeilla meidän Toton kanssa tuota. Sillä on vähän samaa tyyliä välillä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin maailman ärsyttävintä! :D Sepon vinkuminen ei tunnu missään tuollaiseen nuoleskeluun verrattuna...

      Jos kokeilette niin kerro että miten meni, kelpasiko ruoka vai luovuttiko Toto? :)

      Poista
    2. Parin päivän kokeilun perusteella täytyy varmaan ikäväksi todeta, ettei ilmeisesti toimi meillä :/ Toto ei kuitenkaan halua syödä ruokaa nuolemalla. Ruoka kuivuu rasiaan. Pitää kuitenkin kokeilla vielä eri ruoalla, jos sitten. Sen verran rasittavaa kuitenkin nuo nuoleminen. Aamu ruokaa odottaessa nuoli muovipussia siten, että väriä lähti...

      Poista
    3. Voi ei, muovipussia, inhottavaa. Harmi jos ei toimi. :/

      Ehkä nuolemisharrastusta pitäisi yrittää ajatella siivousyrityksenä jos se sitten ärsyttäisi vähemmän... :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Koirien kanssahan tätä tehdään vaikka kuinka paljon, ruoka Kongiin ja pakastimeen. Hyvin toimi Kassiselle tämä versio. :P

      Poista
  5. Meillä kans Nora nuolee, jostain syystä mieltynyt vessan seiniin ja siellä umpeen valettuihin naulapaikkoihin.... Nuolemiset väheni huomattavasti kun jätin vain huomiotta kokonaan. Nyt kun olen vahingossa alkanut kieltämään tavan palatessa paussin jälkeen takaisin, niin nuoleminenkin on yltynyt. Huoh. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vessan seinät on kyllä jo jännä paikka. :D Kassinen on nyt ehkä osittain jättänyt tavan pois keittiöstä, jossa kielletään, ja siirtynyt olohuoneeseen tunnelin sisälle. Sieltä sitten kuuluu maailman omituisin ääni kun eräs nuoleskelee sisäkangasta... Varmasti huomioimattomuus olisi parasta, jos vain siihen kykenisi! :D

      Poista