torstai 20. joulukuuta 2018

Rikollisnero IV

Kassinen on aina ollut huono kaapinovien kanssa. Onneksi. Sepon ovienavailussa on ihan tarpeeksi valvomista. Nyt joulukuun aikana hän on kuitenkin oppinut avaamaan keittiön yhden yläkaapin: astiakaapin, jossa säilytetään myös kissanminttua. 

Ilmeisesti Kassisenkin päässä tapahtuu joskus jotain ajatteluun viittaavaa, kun palkinto vain on tarpeeksi hyvä.

Kassinen haluaa tajuntaa laajentavat aineensa tänne ja heti!

Kassisen kaappiinpyrkiminen saatiin videolle (n. 20 s). Hänen on kyllä vielä hieman kehitettävä toimintaansa, sillä mintun varastaminen ei onnistu, kun henkilökuntaa on kaksin kappalein samassa huoneessa.



Samaan sarjaan kuuluu myös seuraava video Seposta (n. 20 s). Seppo pitää lihasta ja hän ajatteli ilmeisen ovelasti tulla varastamaan pilkottavana olevaa sian kieltä kesken kaiken. Hän ei vain ottanut huomioon sitä, että pilkkomisvaihetta tietenkin hoitaa aina henkilökunta, joka ei noin vain luovutakaan koko kieltä vain yhdelle elätille.




Kuinka ikävää, että he tässä vaiheessa lipsahtivat tuhmailemaan! Joulu oli niin lähellä!

12 kommenttia:

  1. Ei he tuhmaile!
    Kassinen vaan esittelee sorjia sääriään faneille ja Seppoahan ihan syötetään kädestä pitäen.. 😇

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siinä just kävi! Syötettiin kädestä ja sitten otettiin video ja vääristeltiin koko juttua! En tullu varastamaan mitään, tai ehkä vähän tulin mut en ois vieny koko kieltä. - Seppo

      Poista
  2. Auts! Huumemummo Kassinen strikes! Kuiteskin, osoittaa älyä ja aloitekykyä (ja riippuvuutta). Ja Kassisella on sorjat sääret!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älyn ja aloitekyvyn määrä kasvaa samaa vauhtia minttuhimon kanssa. :D

      Poista
  3. Selkeästi täti kaipaa lisää huumeita 😸 ja yhdyn muiden mielipiteeseem Kassisen sorjista sääristä 😻
    Ja Seppo 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan tehdä kaappi-inventaari kun Kassinen oli niin kovasti sinne menossa, ja sieltä löytyi enemmän minttua kuin muistettiin edes olevan olemassa. Kassinen vaan ilmoitti, että olis korkea aika käyttää niitä pois... :'D

      Poista
  4. Pitääköhän Kassisen pistää jatkossa aivonystyränsä sauhuamaan entistäkin ahkerammin, jos erehdytte siirtämään stimulantit johonkin toiseen piilopaikkaan... :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisikin hyvä keino aktivoida Kassista! Saisi etsiä aineitaan kuin mikäkin huumekoira, muttei ilmaisisi niitä ohjaajalle vaan käyttäisi ne itse. :'''D

      Poista
  5. Olipa rumaa sanoa, että elätti. Hyi, ei lemmikkiä saa elätiksi nimitellä! Tuli melkein kyynel silmääni, nyykh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli minustakin rumaa! Ei saa nimitellä, niih! - Seppo

      No voi ei, eihän Seppo nyt mikään elätti tietenkään ole! Hän tekee osansa talon töistä, siivoaa ja tuo leivän pöytään ja... eikun. - henkilökunta

      Poista
  6. No mutta tuossa vaiheessahan tontuilla oli jo niin kiire, etteivät enää ehtineet valvoa samalla tapaa kuin aiemmin vuonna. ;) Mutta avasipa Kassinen kaapin sulavasti, saa mami ja isi olla tarkkoina! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kassinen tosiaan oaa avata sulavasti ja ilman ylimääräisiä ääniä! Sepon availut aina kuulee. :'D

      Poista