perjantai 14. joulukuuta 2018

Vuoden saavutuksia

Vuodenvaihteen lähestyessä joillain ihmisillä on tapana miettiä vuoden aikana saavutettuja asioita. Oliko tavoitteita ja toteutuivatko ne, ja sen sellaista. Henkilökunta ei moista kuitenkaan harrasta, ja siksi myös Kassisella ja Sepolla on päämäärätön ja tavoitteeton elämä.

Tavoitteiden puutteesta huolimatta karvainen herrasväki onnistui saavuttamaan jotain konkreettista. Henkilökunta huomasi tämän, sillä kun ei harrasta tavoitteita, voi harrastaa jotain muuta. Ja se muu on Kassisen ja Sepon elämän yksityiskohtainen tirkistely ja tarkka seuranta. 

Viime tammikuussa molemmat painoivat 4,5 kg. Kassisen paino piipahti alimmillaan maaliskuussa, 4,4 kg, mutta onneksi nousi taas hänelle normaalimpiin lukemiin. Kesän ja syksyn painot vaihtelivat välillä 4,6-4,7 kg mutta vuoden viimeisessä punnituksessa (kolme päivää sitten) vaaka kipusi kummallakin 4,8 kiloon. Huh.

Vuoden tärkeimpänä saavutuksena voidaan siis kirjata kolmesataa grammaa lisää elopainoa per nenä.



Kassinen toden totta näyttää tanakalta matamilta tästä kuvakulmasta.

Sepostakin saa joskus yllättävän lihaisan vaikutelman.

Sitten hän kääntää päätään ja palautuu huvittavaksi kuikeloksi.

12 kommenttia:

  1. Onpa jännä että molemmat ovat kutakuinkin saman painoisia vaikka Seppo on ruumiinrakenteeltaan hyvin luikero ja Kassinen taas vähän, köh, tanakampi. Vai onko se vain turkki joka hämää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On osittain turkki mutta kyllä myös ruumiinrakenne. Seppo on pitkä ja ohuehko luikero ja Kassisella taas kokonaisuus on pakkautunut tiiviisti. :D

      Poista
    2. Samaa sanon kuin Mirva, oon koko ajan kuvitellu Sepon 4 kg painoiseksi, Kassista 4,7 tienoille. :D Hyvin on Seppo onnistunut hämätä!

      Poista
    3. Seppo kyllä hämää! Naamataulukin on niin pieni verrattuna Kassisen leveisiin kasvoihin. :D

      Poista
  2. Aina ihmettelen samaa, että miten ne on samanpainoisia kun näyttää muulta! Meillä taas ei ehkä usko ihan heti kuvista, että kissojen välillä on reilun kahden kilon painoero tai ehkä uskoo kuitenkin :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin kyllä kuvat hämäävät: Max näyttää vain vähäsen isommalta, ei mitään kahta kiloa... :D Pepsillä on tietysti niin tilaa vaativa ja kuningatarmainen olemus, että se suorastaan loistaa suuruutta ympärilleen ja ero Maxiin ei oikein välity!

      Poista
  3. Ihailtavaa tirkistelyä! Mitenkähän kissojen BMI lasketaan? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen jos tietäisi. :D Pitänee mittailla porukkaa, mutta tuleeko pituudeksi korkeus lapojen kohdalta vai mitaaanko pitkittäin kuonosta hännäntyveen tai jopa hännänpäähän? :'D

      Poista
  4. Ei ole Kassinen tanakka matami eikä Seppo kuikelo. Seppo on rakenteeltaan pitkän matkan juoksija ja Kassinen puolestaan satasen aituri. Kyllä minä tiedän, koska olen sporttinen kissa. Toivoo Viiru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepolle soveltuviin urheilulajeihin kuuluu pian lähinnä kuviokellunta, kun eikös rasva pysy luonnostaan veden pinnalla...? - Kassinen

      Poista
  5. Hauskoja ja hämmentäviä kuvakulmavaihteluja! :-D Hupsujen elopaino huitelee aika lailla samoissa lukemissa! Eipä Nupusta ja Jujustakaan uskoisi, että painoeroa on tyyliin sata grammaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kyllä uskoisi! Juju vaikuttaa paljon isommalta... :D

      Poista