keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Oman lautasen tunnistaminen

Ruokailuhetkien ärsytyksenaiheista avautuminen jatkuu Kassisasioilla. Kassinen ei ole nirso, mikä säästää henkilökunnan epätoivoon taipuvaisia mieliä, mutta hänellä on muita avuja tällä saralla.

Kassisella on suuria vaikeuksia tunnistaa oma lautasensa. Hänen ruokapaikkansa on ollut jo pari vuotta keittiön kissahuonekalun päällä. Hän osaa hypätä sinne tuijottamaan henkilökuntaa aina, kun hänellä on nälkä. Hän osaa mennä ruokapaikalleen myös silloin, kun Seppo on jo syönyt oman annoksensa ja ruokaa on vain hänen lautasellaan.

Kassinen ei löydä omalle lautaselleen, jos Sepon lautasella on ruokaa. Se on aivan mahdoton tehtävä, vaikka hän onkin syönyt kissahuonekalun päällä aika monta kertaa kaksi vuotta viisi kertaa päivässä, eli noin kolmetuhattakuusisataaviisikymmentä kertaa!

Kassinen ajautuu aina Sepon lautaselle, vaikka siinä olisikin jo yksi Seppo ruokailemassa. Ja jos Seppo nirsoilee ja on lähtenyt lautaseltaan pois, on ruoka Kassisen mielestä vielä vapaampaa riistaa. Tietenkin.

Henkilökunta yrittää parhaansa mukaan vahtia tilannetta ja nostaa Kassisen omalle paikalleen. Hän on aina hyvin hämmentynyt että aijaa, täälläkin on ruokaa!

Ai Kassisellako on huonoja tapoja? Vaikea uskoa.

Vaikka eihän toisten lautasilta syöminen ole huono tapa.

Se on silkkaa selviytymisvaistoa ja järkevyyttä, että syö ensin toisten ruoat ja säästää oman myöhemmäksi.

13 kommenttia:

  1. Siis sitä selviytymisvaistoahan se on! Sitähän ei tiedä milloin ei ruokaa tulekaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus henkilökunta vaikka nukkuu pommiin ja aamuruokaa ei kuulu; kyllä Kassinen on silloin onnellinen, että illalla veteli Sepon annoksen ja oma on vielä odottamassa. :'D

      Poista
  2. Lautanen kuin lautanen. Onko sillä nyt niin väliä?
    PS: ja kuten näkyy, kädestä syöminen on parhautta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaita on! Kädestä syöttäen menee Sepolle monet pahatkin ruoat, pitäisi henkilökunnan molempia aina noin ruokkia. :D

      Poista
  3. Sellaista se on elämä kommuunissa - kullekin toiveidensa mukaan :) Mitä muuten kuvan kommunistin kädessä piili? Oliko jotain herkkuva? Kassisella ainakin oli veikeän suloiset ilmeet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kädessä oli Dreamies-nameja, jotka ovat molempien herkkua! Yhdestä herkutteluhetkestä saa kuvituskuvia moneen juttuun. :)

      Poista
    2. Ihania kuvia saitte :) On myös todettava, että Kassisen ruokailutavat antavat mukavasti särmää hänen persoonaansa. Täytyyhän hänelläkin olla omat huvinsa. Jokaisen viehättävän daamin sisällä asuu pieni herkuttelija :)

      Poista
    3. Kassisen särmiä esitellään nyt lisää... :D

      Poista
    4. Hyvä! Täällä katsomon puolella on tuntunut välillä, että Seppo on jokaisessa jaksossa pahiksen roolissa. Käänne juonessa koukuttaa :)

      Poista
  4. Kassisellakin on varmaan pohjattoman vatsan syndrooma? Se nimittäin löytyy meiltä kanssa tuolta pennulta. Jos jossain tuoksuu ruoka tai jos Nala vahingossakaan on saanut namin tai muuta ruokaa, syöksyy aina nälkäinen Fido paikalle kuin lauma villiintyneitä sarvikuonoja. Ei puhettakaan että muita tässä taloudessa ruokitaan ilman että kaikki varmasti on paikalla. Pakko siis ruokkia eri huoneissa ovi kiinni, niin kummatkin saavat vatsansa täyteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kassisella ei ehkä sitä löydy, vaan enemminkin "toisten ruoka on aina parempaa" -luulotauti. :D

      Voi Fido! Kasvavan pitää syödä! <3 :D

      Poista
  5. Siis oikeesti. Ruokaa EI saa tuhlata, eikä heittää pois, eikä jättää lautaselle nahistumaan. Se pitää syödä pois ihan kaikista astioista. Kyllä näin on.
    - Eddie -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On vain hyvä, että joku pitää huolen siitä, että ruoka tulee syödyksi. - Kassinen

      Poista