sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Jouluvalot

Henkilökunta kaiveli parvekkeen jouluvalot yläkaapista ja puki Sepolle paidan, että hän voisi tulla auttamaan niiden ripustamisessa.


Suunnitelma koki kaksi takaiskua: parvekkeella oli niin kylmä, että Seppo kävi siellä ehkä kolmen sekunnin ajan, ja lisäksi jouluvalot olivat rikki.

11 kommenttia:

  1. Mekin laitettiin! Paitsi valot oli ehjät ja seppona -30 -asteen toppatakissa (pihkat!) värjötteli henkilökunta, koska Unna ei saanut auttaa. YHTÄÄN. Eli siis huonompi suoritus, koska kesti pitempään ja kissoja aktivoitiin nolla kappaletta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä on kissaa siellä syrjitty. :D Mutta henkilökuntaa siis aktivointiin enemmän, kun kesti kerran pitempään!

      Poista
  2. Ei kai Seppo nyt rikkinäisten valojen asentamisessa auta :D Hän tietää, että jouluvalmisteluihin kuuluu perinne, jossa valosarja syttyisi pimeään, jos se ei olisi rikki. Sitä ennen valot ovat löytyneet kuin ihmeen kaupalla, kun niitä on kissojen (ja koirien) kanssa etsitty kaappien ylähyllyjen periltä. Ennen kuin valot lopulta saadaan asennettua niitä korjaillaan iltapuhteina tai juoksennellaan etsimässä niihin sopivaa varaosaa. Kaiken vaivannäön jälkeen valot tuikkivat ilahduttaen kotiväkeä ja naapurustoa sekä ohi kulkevia kansalaisia, ja samanlaisia valosarjoja myydään kaikkialla 80 prosentin alennuksella (tosin vasta jouluaatosta lähtien). Pääsiäisen aikoihin valot alkavat näyttää apeilta ja ne varastoidaan mahdollisimman vaikeaan piiloon odottamaan pimeää vuodenaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäpä tarkkanäköinen kuvaus jouluvalojen elämästä! :D Henkilökunta toivoo saavansa valot pikaisesti ilahduttamaan myös Kassista ja Seppoa. ^^

      Poista
  3. Seppo, sulla on komia villapaita ♥ Ja valot, no... ne ehtii vielä myöhemminkin. Niin meilläkin todettiin.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Valot toivottavasti vielä ennen joulua. - Seppo

      Poista
  4. Seppo näki rönktensilmillään heti, että ei pala. Siksi jouti hän sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko tämä nimetön kommentoija salaisesti Markus Kajo? Henkilökunta on suuria faneja ja kommentista löytyy tutunkuuloista sanavalintaa ja lauserakennetta.

      Poista
    2. Mekin ihailemme nimetönnä viuhuvaa sanan säilää.

      Ja Markus Kajoa, oispa kotivideot.

      Poista
    3. Oispa!

      Nimetön kommentoija hiljeni. Liekö ollut oikeasti Markus Kajo, joka säikähti, kun hänet näin tunnistettiin.

      Poista
    4. Joudun vastaamaan mattinykäsmäisesti: ehkä olen, ehkä en :P

      Poista