perjantai 27. marraskuuta 2015

Yöllä

Karvanaama on tykästynyt makuuhuoneen vaatekaappiin. Se on hänen luottopiilonsa epäilyttävien vieraiden saapuessa, ja hänellä on ollut tapana myös nukkua siellä joskus pyyhkeiden ja liinavaatteiden päällä. Henkilökunta on sallinut sen, sillä ei kissankarvoilta voi kuitenkaan välttyä.

Viime yönä henkilökunta heräsi oksennusääniin ja pomppasi ylös kiertämään koko asunnon. Kassinen löytyi unisena olohuoneesta, mutta Karvanaamaa ei näkynyt missään. Lopulta hänet bongattiin poistumasta vaatekaapista.

Tänään henkilökunta pyykkää kylpypyyhkeen, käsipyyhkeen ja kolme lakanaa.

Pahoinvointi yllätti nukkujan.

1 kommentti:

  1. Todennäköinen pahoinvoinnin syy oli edellisiltana syödyt sardiinit, joita Karvanaamalle ja Kassiselle tarjoiltiin ensimmäistä kertaa.

    VastaaPoista