lauantai 28. lokakuuta 2017

Kohdetyöskentelyn satoa

Kassisen kanssa opeteltiin oven sulkemista aluksi kohdetyöskentelyn kautta. Kohteena hänellä oli pieni pahvineliö, ja hän opetteli koskemaan sitä tassullaan. Aiemminhan hän on myös harjoitellut yksinkertaista kosketuskeppijuttua.

Kassinen ei ole koskaan ollut temppuiluissa järin luova, eli hän ei lähde tarjoamaan asioita. Hän tekee osaamiaan temppuja ja on aivan tyytyväinen niihin. Hän on yksinkertainen eläin.

Kassinen haluaisi aina vain antaa tassua. Hän osaa sen täydellisesti ja herkkujen tuloa ei voi välttää. 

Pahvineliön kautta hänelle kuitenkin tuntuu avautuneen uusi maailma, tai ainakin uuden maailman ovi on raottunut hiukkasen. Hän nimittäin keksi aivan itse uuden tempun!

Eräänä iltana hän temppuili keittiön pöydällä henkilökunnan toisen osapuolen kanssa. Pöydällä oli myös tietokone, jonka kannessa on sellainen pyöreä selvästi erottuva merkki (ei omena). Kassinen alkoi tarjota tämän merkin koskettamista. 

Ootteko huomanneet, että tässä on tämmöinen erinäköinen osa?

Seuraavalla videolla (50 s) Kassinen demonstroi keksintöään. Välillä hän osuu tarkasti merkkiin, välillä ohi siitä, mutta ajatus on tärkein. Palkkaajana toimii henkilökunnan toinen osapuoli, joka kehuu kaikista yrityksistä, antaa raksun ja vielä silittääkin. Hänen mielestään Kassinen ei voi koskaan tehdä mitään väärin ja on täydellisin olento maan päällä.




Myös henkilökunta osaa koskea erinäköiseen osaan. Vautsi. Aplodeja odotellessa.

19 kommenttia:

  1. Hieno temppu! Kehittele sitä Kassinen niin että kun se kuvio on pystyssä niin kosket sitä ja yhdistät siihen oven kiinni laittotemppuun painamalla sitä kovaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo! Tuosta tempusta varmaan ropisis herkkuja reppukaupalla!!

      Ihana Kassinen <3

      Poista
    2. Hahhahhhaa, toivottavasti Kassinen ei ihan noin luovaksi kehity. :'D

      Poista
  2. Kassinen, miten hienoa! <3 pusu!

    VastaaPoista
  3. Kassinen on kaksinkertainen eläin! Hän saa näin lisää raksuja ja on myös aloittanut henkilökunnan kouluttamisen tempun tekoon. Hyvä Kassinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraava vaihe varmaan on, että henkilökunta tekee tempun ja Kassinen korjaa palkan. Ainesta suuryritysjohtajaksi!

      Poista
  4. Kyllä täällä ymmärretään tilanne, missä tiedetään ettei kissa voi tehdä mitään väärää ja on maailman täydellisin olento. Meillä on niitä 3 ja yksi niistä ei ole Nisu ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisessa taloudessa täytyy olla myös epätäydellistä porukkaa, että muut vaikuttavat vielä erinomaisemmilta. :D

      Poista
  5. Hieno temppu ja hyvin sujuu, niin Kassiselta kuin henkilökunnaltakin 😄

    VastaaPoista
  6. Hienoa Kassinen! Tassutemput ovat niin suloisia! :) Meillä kaikki kissat ovat täydellisiä olentoja, jotka eivät koskaan tee mitään väärää :D Herkkuja ropisee pienestäkin, siksi täydelliselle olennoille kertyy kilojakin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellisen olennon täydelliset kilot. :D Ja sitten joskus seuraa täydellisen olennon täydellinen laihdutuskuuri, voi ei. :DDDD

      Poista
    2. Sekin "ilo" on jouduttu kokemaan :DDD

      Poista
    3. Täydellisen olennon henkilökunnan haasteet. :D

      Poista
  7. Vautsi vau! Kassinenhan on hyvin älykäs ja täydellinen eliö, eihän häntä voi yksinkertaiseksi soimata kun noin hienosti keksii oman tempun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo... Pitäisi vain kehua ja ihastella ja palvoa ja toivoa, että sillä tavalla muuttuu moninkertaiseksi eliöksi! :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos, oon kuulemma joskus nerokas. - Kassinen

      Poista