tiistai 15. tammikuuta 2019

Puupohjainen kissanhiekka

Henkilökunta yritti tilata kissanhiekkaa vuodenvaihteen jälkeen. Valitettavasti molemmat täällä käytetyt hiekat eli Tigerino Canada (paras) ja Biocat's Micro (ihan ookoo) oli loppuunmyyty, tai ainakin niiden hajusteettomat versiot olivat. Henkilökunta ei ihan luota siihen, että Kassinen ja Seppo arvostaisivat sitruunaruohon tuoksuista vessamateriaalia, joten jotain piti keksiä.

Tilaukseen valikoitui Cat's Best Original, puupohjainen kissanhiekka. Raekoko on suurempi kuin tutuissa bentoniittisavimikrohiekoissa mutta paakkuuntumisominaisuuksia luvataan kuitenkin löytyvän. Myös muita hyviä puolia löytyy: hiekka on ihanan kevyttä, siinä on miellyttävä lievä puuntuoksu ja mikä parasta se on ekologinen vaihtoehto. Henkilökunta pitää hiekasta jo nyt!

Hiekkaa laitettiin yhteen laatikkoon kolmesta. Sittenpähän näkee selvästi, onko sillä käyttöä vai kohdistuuko asiointi kahteen muuhun laatikkoon ja niiden sisältämään Tigerinoon.

Kassinen on epäuskoinen.

Oikeastiko tätä täytyisi käyttää?

Hiekkaa on ollut tarjolla nyt yhden yön ja kukaan ei ole vielä ehtinyt siinä käymään. Toivottavasti Kassinen ja Seppo kuitenkin ovat sille myötämielisiä, kunhan tottuvat ajatukseen. 

Aikaisemmin kissanhiekkaa on ajateltu tässä postauksessa.

6 kommenttia:

  1. Mikäs on 2 yön käyntisaldo puuhuussissa? Tassutuntuma on taatusti ihan eri..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöreä nolla! Sepon kerran jo nostin siihen, että käy edes kokeilemassa miltä puu tuntuu tassujen alla, niin lähti kiireellä pois ja ravisteli tassut mennessään. :'D

      Poista
  2. Meillä on tuo Cat's Best käytössä ja kelpaa kaikille 4:lle . Tosin niillä ei ole vaihtoehtoja . . . En tiedä johtuuko keveydestä vai materiaalista , mutta tarttuu tassuihin inan enemmän kuin bentoniittiset . Paakkuuntuu kyllä hyvin ja sitoo pissan hajun tosi hyvin . Mitä jos tekisit yhteen vessaan cocktailin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahden yön saldo on yksi pissi. Ehkä tämä tästä! Oli ihan hyvä paakku, joskaan ei ehkä ihan yhtä hyvä kuin normihiekalla mutta ei tosiaan haissut yhtään. Olisi kyllä kiva siirtyä tähän, mutta jos käyttöaste ei parane niin ei tule kesää. :/

      Yhteen bentoniittivessaan heitin puolikkaan hiekkalapiollisen puuta sekaan, ja se ei ainakaan olennaisesti näytä haittaavan käyttöä. Jos se innostaisi. :D

      Poista
  3. Nuo ekologiset olisi valtavan kivoja, mutta niin valitettavan kuuluisia aiheuttamistaan pissavaivoista, että näiden kanssa saa olla tarkkana. :/ Tuo olisi just hyvä, että on tarjolla ekologinen vaihtoehto ja sitten se normi mikrohiekka. Meillä tosin sen yhden vessan muuttaminenkin on vielä nykytarjonnalla nounou, koska koko hiekka pitää vaihtaa useammin kuin mikroissa nopeasti kerääntyvän haisevuuden vuoksi. Jossain blogissa oli, että 3 viikon välein tulisi vaihtaa, että hajut pysyy kurissa. Olen liian laiska sellaiseen. :'D Eikä ehkä loppujen lopuksi ainakaan lompakkoa säästä, sillä meillä vaihdetaan mikrohiekat vain puolen vuoden välein eikä silloinkaan vielä hajujen vuoksi, mutta mamia alkaa häiritsemään vaihtamattomuus. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä kaksi laatikkoa on puulla ja yksi mikrohiekalla, mutta varmaan lopullinen yhdistelmä on kaksi hiekalla ja yksi puulla että ollaan ees hippusen ekologisempia. :D

      Molemmat käyvät puulla tekemässä sekä numero ykköstä että kakkosta, Kassinen kävi melkein alusta asti ja Seppo lähti vähän myöhemmin mukaan. Eka puulaatikko on ollut nyt sen kolmisen viikkoa käytössä eikä ainakaan vielä (omaan nenään) haise; pitäisi ehkä kutsua vieraita ja katsoa, pökertyvätkö ne. :'D

      Poista