maanantai 6. huhtikuuta 2020

Seppo katsoo videoita

Koronavirustilanteesta johtuen henkilökunnan allekirjoittanut puolisko viettää aikaa nykyään lähinnä vain kotona. Onneksi seurana ovat Kassinen ja Seppo.

Seppo lähinnä nukkuu päivisin. Ja käy suunnilleen puoliltapäivin syömässä. Jotakin aktiviteetteja Sepon kanssa kuitenkin harrastetaan, esimerkiksi parvekkeella käyntiä (Kassinen tätä eniten pyytää, mutta Seppo pääsee parvekkeelle siinä samassa).

Toinen aktiviteetti, jota harrastetaan yhdessä, on lintuvideoiden (esimerkiksi tämän) katselu.

Jossakin vaiheessa, yleensä ruoan jälkeen, Seppo alkaa hengailla tietokoneen vieressä, vähän kuin tyyliin "Voitaisko kattoa vaikka lintuvideoita, oon tässä, laita pyörimään." Ja henkilökuntahan laittaa, jos mitään kiireellistä ei ole juuri silloin tekeillä.


Kuvituskuva, Seppo ei katsele lintuvideoita vaan Roopea ja Ilmoa.

Seppo katselee videoiden lintuja hyvin tarkkaavaisesti, selvästi kiinnostuneena. Yleensä hän myös hurisee äänekkäästi. Joskus hän yrittää tavoitella tassulla näytöllä vilistäviä lintueläimiä, vaikka taitaa tietää ettei se onnistu.

Jonkin ajan kuluttua, yleensä 10-15 minuutin päästä, Seppo kyllästyy katselemaan ja lähtee sitten muille maille. Hyvä niin. Nyt paljon lintuvideoita katselleena henkilökunnan allekirjoittanut puolisko toteaa, että ei niissä videoissa juoni ole kovin monimutkainen, kyllä ne varttitunnissa on nähty.

14 kommenttia:

  1. Totta, ei ole kauhean monimutkainen juoni 😁 Piti Pepsille näyttää filmiä. Se ei oikein tajunnut että mihin ne linnut lentävät ruudulta, kun ei näy oikealla eikä vasemmalla eikä takana eikä edes ikkunasta 😳😸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta Pepsi on fiksu kun edes miettii, minne kuvan linnut menevät! Seppo vain tuijottaa tyyliin "viihteeni on tässä ruudussa muu ei kiinnosta". :D

      Poista
  2. Kissan ajassa vartti on kokoillan elokuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se tietysti on! :O Seppo on oikea elokuvaharrastaja!

      Poista
  3. Hei, älkääs nyt! Kyllä niissä videoissa on ihan selvä juoni. Ja toisinaan aika paha juoni piiloottaa niitä lintuja....
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai tämä pn juoni, joka ei ihmisille ihan niin helposti aukene? :D

      Poista
  4. ;D Tää täytyy varmaan testata. Toivottavasti löytyy vähän juonirikkaampi video!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen viihtyy kyllä sen ekan vartin ihan hyvin, kun voi ihailla lintuja, mutta varttitunti joka päivä samaa ohjelmaa alkaa ehkä puuduttaa. :P

      Poista
  5. No mutta! Siellähän katsotaan monipuolista ohjelmaa. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökunta toivoo, että jos Seppo muuttuisi edes vähän enemmän sohvaperunaksi...

      Poista
  6. Mekin tykätään lintuvideoista. Ja iiks, Ilmo on päässyt kuvituskuvaksi! Terveisiä Sepolle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepolta terveisiä takaisin, hyvää sisältöä tuotatte. :)

      Poista
  7. Laatuelokuvia kissoille, hyvää toimintaa. Täällä nimittäin ihminen makaa sohvalla ja tuijottaa ihmisten ohjelmia.
    MIkä kissojen kidutuskammio. T. Nilsson.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Nilsson voi opetella katsomaan myös ihmisten ohjelmia. Aina niissä jotain katsomisen arvoista vilahtelee ruudulla. Seppo yrittää joskus myös pyydystää ns. puhuvia päitä, eli kannattaa esittää Nilssonille vaikka uutisia. :D

      Poista