torstai 27. tammikuuta 2022

Kissakulut 2021

Henkilökunta laski vuoden 2021 kissakulut. Vuoden 2020 kulut löytyvät täältä, vuoden 2019 täältä ja vuoden 2017 täältä. Kulut on laskettu pääasiassa Zooplus-tilausten pohjalta, sillä kaikki kuitit ovat siellä kätevästi näkyvissä. Kuitteja ei juurikaan ole tallessa, jos kivijalkakaupoista on ostettu lihoja, herkkuja tai koirankakkapusseja ja sen sellaista, mutta niitä on pyritty arvioimaan henkilökunnan suurella asiantuntemuksella. Vuoteen on sisältynyt myös yksi eläinlääkärikäynti.


Ruoka

Zooplussalta on tilattu ruokaa 468,77 eurolla. 

Vuoden raakalihahankinnat on taas tehty Tessun tehtaanmyymälästä ja Sohvin Valinta -koiratarvikeliikkeestä sekä päivittäistavarakaupoista. Parista ostosta on kuitit tallessa, ja niissä on ostettu isohkot satsit lihoja yhteensä viidelläkymmenellä eurolla. Henkilökunta arvioi, että vuoden kulut olisivat voineet olla vaikkapa 115 euroa, sillä lihoja on ostettu kuitenkin enemmän kuin edellisvuonna. 

Ruokaan olisi näin ajatellen mennyt yhteensä 468,77 e +115 e = 583,77 e. Eli melkein tarkalleen sama kuin viime vuonna! 

Henkilökunta on joko todella hyvä tai todella huono ostamaan ruokaa tai arvioimaan ruokaostoksiaan.


Hiekka

Hiekkaa on ostettu Zooplussalta 219,28 e edestä, minkä lisäksi yksi säkki on ostettu erikseen Sohvin Valinnasta hintaan 17,90 e.

Yhteensä hiekkakulut siis 219,28 e + 17,90 e = 237,18 e


Muut

Tässä kategoriassa lasketaan herkkujen, kakkapussien, lelujen ja sen sellaisten yhteissummaa. 

Zooplussalta on hankittu herkkuja 15,77 euron edestä. Leluja on ostettu henkilökunnan muistin mukaan Mustista ja Mirristä, mutta vain naurettavan vähän, vaikkapa vain 5 eurolla. Lisäksi Dreamies-nameja on ostettu ehkä noin 15 eurolla. Muut-kategoriassa on myös Sepon syntymäpäiväilmoitus Karjalaisessa 28 e ja henkilökunnan jäsenyys Eläinkoulutus.fi-sivustolle 89,99 e

Koirankakkapusseihin lasketaan perinteinen 15 euroa.

Muihin kuluihin voidaan siis laskea yhteensä 168,76 e.


Yhteiset kulut yhteensä

Peruskuluihin meni yhteensä 583,77 e + 237,18 e + 168,76 e =989,71 e. Zooplussalta tilattaessa mukaan voidaan kuitenkin laskea lisäpakettien hintoja, jotka nostavat summaa (28,92 e), ja alennuksia säästöohjelmasta ja satunnaisista alekupongeista, jotka laskevat summaa (-68,24). Tästä tasapainottelusta on siis tavallaan jääty plussan puolelle 44,32 e, eli peruskulut kahdelle kissalle 989,71 e - 44,32 e = 945,39 e.

Yhden kissan peruskulut vuodessa olivat siis 472,70 e, jolloin kuukausimenot olivat 39,39 e/kissa/kk.


Eläinlääkäri

Seppo kävi eläinlääkärissä hoidattamassa kynsivammaansa. Reissu kustansi henkilökunnalle 153,2 e. Lisäksi kauluria kiinnipitämään piti käydä ostamassa kaulapanta, 5,99 e, jolloin Sepon terveyskulut ovat yhteensä 153,2 e + 5,99 e = 159,19 e.


Kissakohtaiset kulut

Kassisen vuoden kulut olivat vain 472,70 e. Hän ei ole koskaan ennen ollut näin edullinen!

Seppoon puolestaan laitettiin enemmän rahaa, eli yhteensä 472,70 e + 159,19 e = 631,89 e

Kassinen ja Seppo toivovat vuoden 2022 budjettiin omaa isoa sänkyä, että he voisivat nukkua siinä niin kuin muutkin ihmiset.

Yhteensä Kassiseen ja Seppoon on vuonna 2021 käytetty 1104,58 euroa, eli suunnilleen saman verran kuin kuin edellisvuonna.

12 kommenttia:

  1. Ihailtavaa tarkkuutta tilinpäätöksessä!
    Täällä pk-seudulla meni pelkkään kissan hampilääkäriin liki Sepon verran pääomaa.
    Mutta mikä kissan hyvinvointia edistää, sitä ei lasketa... ;*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiks! Mutta hyvinvointia on edistettävä, hinnasta viis! Onneksi karvaisella herrasväellä on täällä ollut nyt suht' terve kausi.

      Poista
  2. Terveet kissat ovat edullinen hupi. Mutta kun sairauksia alkaa ilmetä: diabetes, hammassyöpymät yms. niin hymy hyytyy. Rumasti sanoen, köyhien ei kannata eläimiä ottaa. toivoo nimimerkki Kokemusta On

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hintaa varmasti tulee kun vaivat lisääntyy. D: Henkilökunnalla on tallessa pahan päivän varan rahasto, jos ja kun joku saa kalliilla hoidettavan vaivan. :/

      Poista
  3. Pitäisikö uhrata viikonloppuna hetki laskemiseen 🤔Ellikulut on jo ihan mukavat meillä.

    VastaaPoista
  4. Oon sitä mieltä, että laadusta ei pidä tinkiä.
    Piika sanoo joskus, että kissalla on kallis kilohinta. Ainaki sillä yhellä Killipillillä oli, ku sillä oli sokeritauti. En ymmärrä, ku ei kissat kyllä sokeria syö. Piika sano, jotta K-pillillä oli joku intohimo lusikkaleipiin. En oo minä lusikkaleipiä nähny.
    Ja tommonen sänky olisi kyllä oikein hyvä. Mulla on parisänky. Tosin piika nukkuu siinä. Onneks on muitakin sänkyjä. Jos Kassinen tahtoo tulla minun parisänkyyn nukkumaan, menköön piika sohvalle. Toivoo Viiru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kallis kilohinta on vain hyvän merkki! Vähän kuin tryffelit ja kaviaari. Killipilli ollut varmasti hyvä myös.

      Lusikkaleivän tilaisin, sano piialle että valmistaa. Ja joulutorttuja ja dominokeksejä, niitä voisin maistella myös, kun tulisin yökylään parisänkyyn. Piika saa nukkua muualla. Ehkä se voi tulla Sepon luo yökylään. - Kassinen

      Poista
  5. Jaiks, sano palvelija kun luki. Hän ei kuulemma uskalla eres laskea, että mitä meihin uppoaa. Rakkautta ainaski meihin voi upottaa mielin määrin ♥ Ja rahaa, no sitä menee mitä menee... Teidän lukujen perusteella ehkä 2500 vuodessa (?)
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissamäärä kasvaa ja rahaa kuluu kovasti paljon. :'D Mutta ekaa r-sanaa kuluu näihinkin ihan kiitettävästi, vaikkei henkilökunta sitä myönnäkään. ;)

      Poista
  6. Apua, mä en pysty laskemaan - meidän herkkämasujen ruokakin on aika kallista, ja nyt on tilattu molemmille hammaskivenpoisto, mikä ei sekään ihan ilmaista ole. Mutta tärkeintä on, että omat murut voivat niin hyvin kuin mahdollista, maksoi mitä maksoi.♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laske laske, oltaisiin niin kiinnostuneita Kassista ja Seppoa kalliimmista karvahenkilöistä! :D Onneksi Pesosen porukka laskee. :P

      Poista