torstai 21. toukokuuta 2020

Tasapainottelua ja tuholainen

Henkilökunta hoksasi jokin aika sitten omistavansa retkipatjan. Henkilökunta ei kuitenkaan retkeile parveketta pidemmälle, joten patjalle keksittiin muuta käyttöä. Ihmisille ja koirillehan on niitä sellaisia tasapainotyynyjä, joten kai kissatkin voivat harrastaa tasapainoilua.

Seppoa ja Kassista sheippailtiin nousemaan patjarullan päälle. Henkilökunta tuki kiikkerää rullaa, ettei se aivan pyörinyt pois kissojen alta, mutta liikkuvainen alusta tietysti jännitti kumpaakin vähäsen. Seppo hoksasi homman jujun nopeasti, Kassisella meni vähän pidempään. 

Videolla (n. 1 min) on Kassisen tämän aamun yritys. Tavoitteena oli saada hänet istumaan rullan päälle, mutta ei se nyt jostain syystä onnistunut, vaikka aina aiemmin on. Varmaankin kuvaamisen aiheuttamaa jännitystä!




Tasapainoilujen väliaikoina retkipatja on ollut eteisessä. Paitsi nyt se muutti kylpyhuoneeseen, sillä Seppo, tuo hirveä, älytön, suorastaan perkeleellinen henkilökuntaa työkseen aktivoiva eläin, keksi alkaa repimään sitä!

Voi Seppo! Miksi pitää kaikki tuhota? Miksi? Miksi ei voi vaan antaa olla?

Tuhoaminen on yksi määrittävistä luonteenpiirteistäni.

10 kommenttia:

  1. Meilläkin oli jossain nurkassa joskus retkipatja ja tykkäsimme siitä kovasti, mutta sitten se katosi. Siitä on kyllä jo aikaa ja uutta ei olla nähty.. - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsitte siitä siis liikaa ja väärillä tavoilla, niinkuin Seppo! - Kassinen

      Poista
  2. Retkipatja, istuinlämmitin, tms. vastaavaa materiaalia on mitä parhain rapsuttelukohde! Ja sotku myös sen mukainen.. ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsutteluun hyvä mutta pureskeluun vielä parempi. Kiva, kun irtoaa helposti paloja! - Seppo

      Poista
  3. Jee, Seppo sä oooot niiiin samis ♥ Mä tykkään merkata kaikkea myös. Solumuovi esteet, wc/talouspaperit. Pahvilaatikot yms. Kunhan vaan saan iskeä hampaani ja merkata, että oon ollu liki.
    - Rudi -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo Rudi, kiva että ymmärrät! On niin hienoo pureskella kaikkee, kun on hampaat niin niitä pitää käyttää! - Seppo

      Poista
  4. Hienosti tasapainoiltu, Kassinen! Hienosti askarreltu, Seppo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. - Kassinen ja Seppo

      Askarteluita ei tarviis ylistää... - henkilökunta

      Poista
  5. Seppo on taitelija! Seppo ei kestä tylsiä pliisuja esineitä, Seppo tahtoo muotoilla niistä uniikkikappaleita. Eikö henkilökunta ymmärrä, ei muitakaan suuria taiteilijoita ole aina ymmärretty. Jälkeenpäin vasta ihaillaan ja vanitetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varmasti, sadan vuoden päästä Sepon hampaitten työt ovat museoissa ihmiskunnan ihailluimpien taideaarteiden joukossa, tasavertaisina ja yhtä arvostettuina ja rakastettuina.

      Poista