lauantai 16. toukokuuta 2020

Tilaisuus tekee varkaan

Kassinen ja Seppo syövät nyt herkkunaan Thrive-merkkisiä kananmakuisia kissanraksuja. Kumpikin tykkää niistä kuin hullu puurosta, ne ovat kaiketi ihan terveellisiä eivätkä haise ihmisen nenään liian pahalta. Ne mahtuvat hyvin aktivointileluihin ja niitä on helppo heitellä ympäriinsä jahdattavaksi. 

Kassinen ja Seppo suosittelevat.

Torstaina aamulla Seppo asetteli itsensä ruokakaappiin ja jäi piilottelemaan herkkusäkkinsä taakse. Henkilökunnan olisi pitänyt aavistaa jotain jo tässä vaiheessa.

Herkkuraksut maistuvat kyllä liiankin hyvin. Molemmat söisivät niitä mielellään normaalin ruoan sijasta tai ohessa tai etu- tai jälkiruokana. He tuntuvat aina hyvin onnettomilta, kun tarjoilu loppuu.

Perjantaina päivällä karvainen herrasväki oli ottanut ruokatarjoilut omiin tassuihinsa. Henkilökunnan ei-allekirjoittanut osapuoli oli kotona, mutta ei kuulemma huomannut tilannetta ajoissa. Henkilökunnan allekirjoittanut osapuoli miettii, miten kukaan voi olla huomaamatta, kun kaksi kissaa murtautuu kaappiin, ottaa sieltä ulos puolitoista kiloa raksuja ja repii pussiin reikiä.

Kivat viillot. Näistä on Kassisen ja Sepon ollut hyvä napostella raksuja.

Kassinen, nyt ei ole herkkuaika!

14 kommenttia:

  1. Tuiken yhdellä lomalla onnistui varastamaan herkkuja useammasta paikasta kunnes oli niin höperö että yritti sitä samaan aikaan kun huoneessa oli ihmisiä. Tuiken takia lomapaikan namit on suljettavassa muovilaatikossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuikku on niin nerokas rikollinen myös! :'''D Muoviseen keksilaatikkoon päätyivät nämäkin. :D

      Poista
  2. Olette osoittaneet ihailtavaa aktiivisuutta, taitoa ja viisautta! Ja sitten vielä moittivat..ihmiset.. - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kerrankin ite otettiin eikä vaan huudettu ruokaa, ja sitten eivät olekaan tyytyväisiä. Ota noista nyt selvää. - Kassinen ja Seppo

      Poista
  3. Juu, oon samaa mieltä Pepsin ja Maxin kanssa. Aloitteellisuus on hyvä asia. Mitähän siitäkin tulis, jos kissat vaan möhnöttäis paikoillaan oottamassa ruokakuppia ja herkkuja. Ja Kassinen on ihan oikeessa, AINA on herkkuaika. Toivoo Viiru. P.S. Pitäsköhän sen toisen hlökunnan tarkistaa korvat, ettei vaan oo paljo vaikkua? Jos on, niin sillon ei kuule hyvin. Toisaalta, ehkä ei kannata tarkistella, ei kaikkee tartte kuullakaan ... Toivoo sama (Viiru).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Viiru! Aina pitäis olla herkkuaika. Paitsi täällä on aina ällöruoka-aika, tai melkein aina. Toivottavasti sinulla on paremmin asiat. Ja joo, ei tarvii tuon henkilökunnan toisen puolen vaikkuja tarkistella, tai oikeestaan me toivotaan, että se kuuroutuu, niin saadaan mellastaa ainakin osan aikaa rauhassa! - Seppo

      Poista
  4. Oma-aloitteista aktiviteetti parhaimillaan. Ylätassut sille!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Oltiin mielestämme fiksuja. - Kassinen ja Seppo

      Poista
  5. Olematta mikään psykologi voisi ilmeen perusteella päätellä, että SEPPO ON SYYLLINEN.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo on pääsyyllinen! Seppo avaa oven ja Kassinen repii pussin.

      Poista
    2. Anarkissejä KUMPIKIN!

      Poista
    3. Anarkissismi on kyllä paras aate.

      Poista
  6. Seppohan vaan tuulettaa ruokia ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raksut nauttivat hetken vapaudesta, matkalla pussista Sepon mahaan!

      Poista